Asianajaja Vantaa


Asianajaja Vantaa

A kutsuttiin käräjäoikeuden pääkäsittelyyn uhalla, että asia voidaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta. A ei saapunut käräjäoikeuden pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti. Paikalla pääkäsittelyssä oli A:lle oikeusapulain nojalla määrätyn oikeudenkäyntiavustajan sijasta toinen asianajaja, jonka käräjäoikeus hyväksyi määrätyn avustajan sijaiseksi, ja joka kiisti A:n puolesta syyttäjän rangaistusvaatimuksen.

Ilmainen Asianajaja Vantaa

A oli kutsuttu käräjäoikeuteen uhalla, että asia voidaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta. A oli jäänyt henkilökohtaisesti pois pääkäsittelystä, mutta hänen asiamiehenään oli toiminut hänelle oikeusapulain nojalla määrätyn oikeudenkäyntiavustajan sijaisena toinen asianajaja. Käräjäoikeus on tuominnut A:n huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta, kolmesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja näpistyksestä 80 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Suomen paras asianajaja Vantaa

Pääkäsittelyssä on ollut paikalla A:n oikeusapulain nojalla määrätyn avustajan sijaisena toinen asianajaja, joka on vastannut A:n puolesta syytteeseen ja kiistänyt syyttäjän rangaistusvaatimukset asiallisesti vastaavin perustein kuin esitutkinnassa. Asiamies on myös ottanut kantaa seuraamusvaatimukseen. A on valituksessaan hovioikeuteen vedonnut siihen, ettei avustajan sijaisena toiminut asiamies ollut tavoittanut häntä ja ettei hän ollut keskustellut asiamiehensä kanssa. Korkein oikeus toteaa, että asiamiehellä on tästä huolimatta ollut mahdollisuus riitauttaa asiassa esitetty näyttö sekä nimetä uutta näyttöä mukaan lukien A:n mahdollinen kuuleminen todistelutarkoituksessa sekä ottaa kantaa seuraamusvaatimukseen. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella A:n puolesta ei ole esitetty tällaisia vaatimuksia, joten pääkäsittelyssä ei ole ilmennyt seikkoja, jotka olisivat antaneet aihetta arvioida A:n henkilökohtaisen läsnäolon tarpeellisuutta toisin. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt aihetta epäillä, etteikö A olisi ollut tietoinen pääkäsittelyn ajankohdasta käräjäoikeudessa tai että hänellä olisi ollut laillinen este saapua pääkäsittelyyn. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asia on voitu tutkia ja ratkaista A:n henkilökohtaisesta poissaolosta huolimatta asianajotoimisto Porvoo.

Hyvä asianajaja Vantaa huoltajuuskiista

Asianajaja A oli määrätty murhasta syytetyn B:n puolustajaksi. B tunnusti menetelleensä syytteen teonkuvauksessa kuvatuin tavoin eli tappaneensa C:n lyömällä tätä veitsellä noin 30 kertaa päähän, kasvoihin, kaulaan, vartaloon ja raajoihin. B katsoi syyllistyneensä murhan asemesta tappoon. Käräjäoikeus tuomitsi B:n murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Asianajaja A vaati, että hänelle valtion varoista maksettavaa palkkiota B:n puolustamisesta korotetaan 20 prosentilla sen vuoksi, että asialla oli erityinen merkitys B:lle. Asianajaja A valitti hovioikeuteen. Asianajaja A:lle myönnettiin valituslupa.

Ositus asianajaja Vantaa

Asianajaja A on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n nojalla määrätty muun ohella murhasta syytetyn B:n puolustajaksi. B on tunnustanut menetelleensä syytteen teonkuvauksessa kerrotulla tavalla, mutta katsonut syyllistyneensä murhan asemesta tappoon. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat tuominneet hänet murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeuden tuomio on tältä osin lainvoimainen.

Asianajaja A on vaatinut, että hänelle maksettavaa palkkiota korotetaan 20 prosentilla. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hylänneet hänen vaatimuksensa.

Testamentti asianajaja Vantaa

Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, ettei asianajajan vastuu asiassa ole ollut tavallista tuntuvasti suurempi. Vaatimus palkkion korottamisesta on siten perusteeton.

Tässä tapauksessa yhtiöllä, jota on asiassa edustanut asianajaja, on ollut riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia ottaa selkoa Korkeimman oikeuden ratkaisusta ja vedota sen perusteella käräjäoikeuden valmisteluistunnossa kanteessa vaadittujen saatavien vanhentumiseen, jos se on pitänyt sitä asiansa ajamisen kannalta tarpeellisena. Asian vaatima huolellinen asianajo on edellyttänyt, että asianosainen asiamiehineen tarkistaa käsittelyn kestäessäkin vaatimuksiaan ja perusteitaan, jos asian kannalta merkitykselliset muutokset oikeustilassa antavat siihen aihetta. Kun yhtiö ei ole näin menetellyt, vaan se on katsonut voivansa tässä suhteessa jättäytyä tuomioistuimen prosessinjohtotoimien varaan, vetoamatta jättämistä ei voida pitää huolellisen prosessaamisen kannalta hyväksyttävänä.

Yhtiö ei ole lausumissaan käräjäoikeudessa millään tavoin nostanut esiin A:n ylityösaatavia koskevaa kanneaikaa tai saatavien vanhentumista koskevia kysymyksiä. Yhtiön lausumat eivät ole olleet sillä tavoin epäselviä tai tulkinnanvaraisia, että käräjäoikeudella voitaisiin katsoa olleen velvollisuus ryhtyä selventämään niitä prosessinjohtotoimin tai velvollisuus nostaa vanhentumista koskeva kysymys omasta aloitteestaan esille oikeudenkäyntiaineiston rikastamiseksi. Lisäksi kyseessä ei ole ollut tilanne, jossa vanhentumista olisi voitu pitää ilmeisen selvänä. Vanhentumiskysymyksen esiin nostaminen viran puolesta olisi merkinnyt rikastavaa prosessinjohtoa työoikeudellisessa asiassa vahvempana osapuolena pidettävän työnantajayrityksen hyväksi asiassa, jossa sitä on edustanut asianajaja.

Hyvä asianajaja Vantaa perintö

Käräjäoikeus oli peruuttanut oikeusapua saavan syytetyn avustajalle annetun määräyksen ja määrännyt uudeksi avustajaksi asianajaja A:n, joka ei yleisesti hoitanut asianajotehtäviä kyseisessä käräjäoikeudessa. A oli vaatinut palkkiota muun ohella toimeksiannon vastaanottamiseen liittyneistä toimenpiteistään ja pääkäsittelyyn saapumiseen kuluneelta matka-ajalta sekä korvausta matkakuluista. Käräjäoikeus oli hylännyt nämä vaatimukset kokonaisuudessaan. Asianajajalle myönnettiin valituslupa.

Lastensuojelu asianajaja Vantaa

Rikoskomisario oli määrännyt A:n aviopuolison B:n laajennettuun väliaikaiseen lähestymiskieltoon A:n suojaamiseksi. Lähestymiskieltoasiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä A pyysi, että asianajaja C määrättäisiin hänen oikeudenkäyntiavustajakseen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n 2 kohdan nojalla.

Asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä A vaati, että asianajaja C määrätään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n 2 kohdan nojalla hänen oikeudenkäyntiavustajakseen lähestymiskieltoasiassa. A lausui kiellon liittyvän lähisuhdeväkivaltaa koskevaan asiaan, jossa hän oli asianomistaja.

Valituksessaan A vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja asianajaja C määrätään hänen oikeudenkäyntiavustajakseen. Rikoskomisarion saatettua päätöksensä käräjäoikeuden käsiteltäväksi A pyysi, että B määrätään vuoden mittaisen laajennettuun lähestymiskieltoon ja että asianajaja C määrättäisiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 2 luvun 1 a §:n 2 kohdan nojalla hänen oikeudenkäyntiavustajakseen lähestymiskieltoasiassa.